PEKKA HALONEN (1865 - 1933) - harmoniaa tavoitteleva luontomystikko

62. PEKKA HALONEN (1865-1933), Maaliskuun hanki, lähtöhinta 30 000 €

 

Pekka Halosen suhde luontoon oli syvästi kunnioittava ja hänen luontoaiheisiinsa tuntuu sisältyvän monitasoisia merkityksiä. Classic huutokaupassamme on mukana useita Halosen maalaamia töitä, jolloin hänen tuotantoaan voi näiden kautta tarkastella laajemminkin. Halosen tuotannossa maisema-aiheet ovat keskeisiä mutta panoraamojen sijaan hän keskittyi yleensä luonnon yksityiskohtiin ja rajattuihin näkymiin. Virtaava vesi ja lumiset metsänäkymät ovat yksi Halosen tuotannossa toistuva teema.
 

KUHMOISTEN KIVIKOSKI

Halonen vuokrasi ensimmäisen kerran vuonna 1916 Kuhmoisten Kivikoskelta pappilan torpan. Tänne hän palasi kesäisin aina uudelleen, kunnes lunasti paikan itselleen. Huutokaupan teokset 53. Koski sekä 98. Kosken kuohut edustavat Kivikoskelta maalattuja näkymiä, joissa kuohuva vesi ja veden heijastukset nousevat pääasiallisiksi aiheiksi. Kivikoskella maalatut vedenkuvaukset poikkeavat Tuusulanjärven rannoilla syntyneistä aiheista, joissa sameavetisempi järvi näyttäytyy seesteisenä. Virtaavan veden ohella Halosta kiehtoi talvinen jäänpinta, joka välillä näyttäytyy miltei heijastumattomana seinämänä. Teoksessa 97. Talvimaisema läpitunkematon samea jäänpinta täyttää tarkoituksellisesti yli puolet kuvatilasta. Aiheeksi tuntuu muodostuvan sohjon tai lumen muotoilema pyörre. Veden kuvaus oli suosittu aihe 1800-ja 1900-lukujen vaihteen symbolistisessa taidesuuntauksessa. Symbolistit mielsivät maiseman sieluntilaksi. Suuret litteät ja mattaväriset kuvapinnat olivat saaneet innoituksensa muun muassa varhaisrenesanssin freskotaiteesta.
 

KEVÄTTALVEN METSÄNÄKYMÄT

Halonen kuvasi usein myös metsää ja sen puita. Säästä ja vuodenajoista riippumatta, Halonen halusi maalata maisemansa ulkona. Kovina pakkaspäivinä hän pystyi työskentelemään neljän tunnin pätkissä. Tämä välitön luontokokemus on nähtävissä hänen väripalettinsa herkkyydessä. Huutokaupan teoksessa 62. Maaliskuun hanki avautuu näkymä metsänsisukseen, jossa valkoisen lumihangen kumpuilevan muodon paljastaa sinisen ja violetin varjoleikki, joka saa rinnalleen kevätauringon kultaisen hohteen. Halonen maalasi myös lumisten puiden hiljaisia tai sulkeutuneita lähikuvia, joihin kiteytyy tietty läsnäolo. Teoksessa 134. Kevättalvi lumikinoksen alle hautautunut käppyräinen mänty on jähmettynyt lumiveistokseksi. Halosen taiteessa on nähty yhtymäkohtia japonismiin ja sen suosimaan kapeaan ja korkeaan pystymuotoon, korkeaan horisonttiin, epäsymmetriseen sommitteluun, veden ja puiden koristeellisuuteen sekä varjottomiin tasaisiin pintoihin.
 
Lähtökohtaisesti Halonen suhtautui vakavasti taiteen tekemiseen, ja vuotta ennen kuolemaansa hän totesi seuraavaa antamassaan haastattelussa: ”Taiteen ei pidä vaikuttaa niin kuin juuriharja paljaisiin hermoihin, vaan sen pitää tarjota rauhaa. Varhaisimmasta nuoruudesta asti en ole voinut käsittää taidetta muulla tavoin. En ole koskaan maalannut muita varten, vaan aina itselleni. Rauhan ja harmonian etsimisestä taiteen avulla on niin sanoakseni tullut osa uskontoani.” (Ville Lukkarinen, Pekka Halonen-Pyhä Taide, SKS, 2007, s.109.)
 

Teksti: Annika Adlercreutz

Kirjallisuus:
Pekka Halonen, Ateneumin taidemuseo, 2008.
Ville Lukkarinen, Pekka Halonen-Pyhä Taide, SKS, 2007.